02.02.2011 14:45

Olin 15-vuotias. Minulla oli ollut pojan kanssa juttua jo jonkin aikaa, emme kuitenkaan olleet vielä yhdessä. Me puhuttiin monesti että olis kiva kokeilla panna. No yks torstai-ilta oltiin meillä,makoiltiin mun sängyllä ja katottiin salkkareita. Koko salkkareitten ajan mietein että pitäiskö nyt. Kun salkkarit loppu me mentiin röökille, ja sanoin että kokeillaanko. Hänelle se kävi, joten kun mentiin takasin mun huoneeseen hän rupes riisumaan multa housuja pois ja samalla otti myös itseltään. Hän kysyi voinko runkata ja rupesin sitten runkkaamaan. Olin ihan hermona, mutta onneks tunnettiin sen kaa niin hyvin että pystyin kertoo hänelle ja hän sanoi ettei mitään hätää. Olimme kummatkin ensikertalaisia joten se oli aika säätöä aluks. Ei se sattunut melkeempä yhtään, eikä se kestänyt kuin n. 15min. Nyt olemme olleet yhdessä reilu vuoden.

comments powered by Disqus